AJANKOHTAISTA

Talous ja nuoret TAT ry ja Nuori Yrittäjyys ry yhdistävät toimintansa
Tavoitteena antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus oppia talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja.

Hyväntekeväisyysalkkujen avulla tutustutaan osakesäästämisen maailmaan – miten Sijoittajakoulu vastaa nuorten kasvavaan kysyntään?
Sijoitusbuumi on vahvistunut vuosi vuodelta, ja nuoria yhä enemmän kiinnostavan säästämisen tavan takana on…

Ilmoittautuminen Yrityskylään lukuvuodelle 2023–2024 on auki
Ensi lukuvuonna Yrityskylän toimintaan osallistuvat kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset jopa 264:stä kunnasta!

Taloustaidot ovat tulevaisuuden taitoja – Taloussankari-kilpailu on nyt merkityksellisempi kuin koskaan aiemmin
Taloussankari-kilpailuun osallistui tänä keväänä ennätyksellinen määrä kahdeksasluokkalaisia ympäri Suomea. Talous ja nuoret TATin, Nordean…

Yhä useampi nuori aikoo hakea kesätöihin, myönteinen asenne työelämää kohtaan lisää kesätyöhaluja
Yhä useampi yhdeksäsluokkalainen ja toisen asteen opiskelija aikoo hakea tänä vuonna kesätöihin.

”Yrittämällä nuori voi vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin” – yrittäjyyskasvatuksen työkaluille tilausta opettajien keskuudessa
Talous ja nuoret TATin järjestämä OpeTAT-opettajankoulutus keräsi viime viikolla ennätyksellisen yleisön, kun koulutukseen ilmoittautui…

Koulumaailmalla on suuri potentiaali kannustaa nuoria yrittämään, sanoo 18-vuotiaana yrityksen perustanut Kiira Vuorinen
Yrittäjyystaidoista on hyötyä jokaiselle nuorelle. Kaikista ei tarvitse tulla yrittäjiä, mutta oman osaamisen ja…