MIKÄ TAT?

Teemme työtä nuorten tulevaisuuden hyväksi

TATin toiminnan tavoite on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja tahtoo toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. Tarjoamme kunnille ja oppilaitoksille palveluita, opintokokonaisuuksia ja koulutusta, jotta jokainen nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta keskeisiä taitoja.

Toimintamme tavoittaa jopa 86 % eri ikäluokista. Vaikutamme vuosittain satojen tuhansien suomalaislasten ja -nuorten elämään innostamalla heitä oppimaan ja uskomaan osaamiseensa.

Talous ja nuoret TAT on valtakunnallinen vaikuttaja, jonka toimintaa rahoittavat muun muassa TT-säätiö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, yritykset, säätiöt, OKM ja kunnat. Teemme töitä nuorten työelämä- ja taloustaitojen eteen yhdessä koulujen, yliopistojen, yritysten, kuntien ja säätiöiden kanssa.

Palvelupolku

TATin toiminta rakentuu kattavan palvelupolkumme ympärille. Palvelupolku tarjoaa monipuolisia ja ajantasaisia asiantuntijoiden kehittämiä sisältöjä alakoulusta toiselle asteelle – aivan jokaiselle nuorelle. TATin palvelupolku sisältää talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja kehittäviä kokonaisuuksia, joita niin kunnat kuin yksittäiset opettajat voivat hyödyntää osana opetussuunnitelman noudattamista.

TATin palvelupolku varmistaa, että jokainen nuori saa riittävää tukea tulevaisuustaitojen hallitsemiseen. Opettajat tai kunnat voivat hypätä mukaan TATin palvelupolulle millä koulutusasteella hyvänsä – mitä ennemmin, sen parempi!

Tavoitamme vuodessa 200 000

lasta ja nuorta.

Palvelupolkumme on käytössä 250

kunnassa.

Toimimme 13

paikkakunnalla ympäri Suomea.

Tutustu toimintaamme

TATin nykyinen strategia tuli voimaan toukokuussa 2020. Tavoitteenamme on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, oppii hallitsemaan omaa talouttaan ja tahtoo toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä.

 

Lue lisää toiminnastamme vuosikertomuksesta 2021

Meille töihin?

Töihin TATille

Kiinnostaako sinua yhteiskunnallisesti merkityksellinen työ talousosaamisen, työelämätaitojen ja yrittäjyyskasvatuksen parissa? Etsimme monipuoliseen joukkoomme osaajia eri aloilta.

Katso avoimet tehtävät

Palvelumme talous-, työelämä-, ja yrittäjyystaitojen opettamiseen

TATin opetussuunnitelmaan perustuva palvelupolku ekalta luokalta toisen asteen loppuun.

Leikitään taloutta

Mun elämä, mun vastuu

Taloussankari Junior

Taloussankari

Bisneskurssit

TATIN Sijoittajakoulu

Kysymyksiä, ideoita, palautetta, ehdotuksia yhteistyöstä?

Löydät yhteystietomme tästä linkistä. Halutessasi voit myös ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Yhteydenottolomake

Liity postituslistallemme

Kuukausittainen uutiskirjeemme sisältää hyödyllistä tietoa talous-, työelämä-, ja yrittäjyystaitojen opetuksen tueksi.
Postituslistaltamme saat myös kutsut tapahtumiimme ja koulutuksiimme ensimmäisten joukossa.

Kaikki sisältömme räätälöidään kohderyhmän mukaan, eli lähetämme vain sinulle oleellisia sisältöjä.

Uutiskirjeen sisällöt räätälöidään kohderyhmittäin, joten lähetämme vain sinulle oleellisia uutisia. Mikä seuraavista kuvaa sinua parhaiten?