PÄÄTTÄJILLE

 

Kuntien tärkein kumppani talous-, työelämä- ja yrittäjyyskasvatuksessa

TATin tavoitteena on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja haluaa toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. Olemme valtakunnallinen vaikuttaja ja kuntien tärkein talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitojen opetuksen kumppani. Tarjoamme kunnille ja opetusalan ammattilaisille kattavan palvelupolun, joka tarjoaa sisältöjä ja materiaaleja alakoulusta toiselle asteelle – aivan jokaiselle nuorelle. Osallistumalla TATin palvelupolulle kunnan jokainen lapsi ja nuori pääsee osaksi innostavaa ja tutkitusti vaikuttavaa talous-, työelämä- ja yrittäjyyskasvatusta.

Pelkästään TATin Yrityskyliin osallistuu 246 kuntaa, mikä tarkoittaa lähes 80 % koko maasta. Tavoitamme parhaimmillaan 86 % koko valtakunnallisesta ikäryhmästä. TATin nuorten tulevaisuusraportin 2021 mukaan osallistuminen TATin toimintaan muuttaa näkyvästi nuorten asenteita yhdenvertaisuutta, ilmastonmuutosta ja oppimisen iloa kohtaan. Avullamme nuoret ovat innostuneempia toimimaan entistä paremman tulevaisuuden hyväksi.

Toiminnassamme on mukana 246

kuntaa

Toimimme 13

paikkakunnalla ympäri Suomea.

Kiinnostaako kumppanuus? Ota yhteyttä!

Anna-Maria Balk

Viestintäjohtaja

anna-maria.balk@tat.fi

+358 40 747 9844  

Jussi Ylitalo

Yhteiskuntasuhteiden päällikkö

jussi.ylitalo@tat.fi

050 591 3001

TATin palvelupolku

4.lk Taloussankari Junior

8.lk Taloussankari

8.-9.lk TET-palvelut

2. aste: TATIN Sijoittajakoulu

Kesäyrittäjä

Duunikoutsi

Yrittäjyys

Osaamiskeskus Kentauri