/ Artikkeli

Työelämässä naisten ja miesten erot mitataan usein asenteina

Suomalainen työelämä näyttää pintapuolisesti tasa-arvoiselta. Palkansaajista lähes puolet on naisia, työllisyysaste on lähes yhtä korkea molemmilla sukupuolilla. Naisten ja miesten välillä on kuitenkin myös perustelemattomia eroja. Naiset ja miehet esimerkiksi valitsevat työpaikkansa eri kriteerein. Lisäksi naiset päätyvät teknologia-aloille paljon miehiä harvemmin. Työelämän eriarvoisuuden taustalla onkin usein pelkkiä asenteita, joita on hyvä ravistella.

Työnantajakuva 2015 -tutkimus selvitti kaupan ja tekniikan alojen osaajien työelämäasenteita sekä työpaikan valintaperusteita. Tutkimustuloksista kävi ilmi muun muassa, millä perustein miehet ja naiset valitsevat työpaikan.

Valintakriteereistä selvästi eniten mainintoja saivat kiinnostavat työtehtävät ja hyvä palkkaus. Kolmanneksi nousi työilmapiiri.

– Naiset ja miehet arvostavat työpaikan ilmapiiriä yhtä paljon, mutta naisten valinnoissa korostuu työn merkityksellisyys, kertoo Päivi Salminen-Kultanen, tutkimusyhtiö T-Median työnantajakuvapalveluista vastaava johtaja.

Miehet sen sijaan arvostavat enemmän hyvää palkkausta. Salminen-Kultanen kehottaakin naisia pitämään itse huolta, että saavat osaamistaan vastaavaa palkkaa. Asiaa ei kannata jättää työnantajan vastuulle.

– Jos haluat, että osaamistasi arvostetaan, sinun on pyydettävä sitä vastaavaa korvausta, Salminen-Kultanen muistuttaa.

Miten sitten yrityksessä toimitaan, jos huomataan, että työntekijä pyytää selkeästi osaamistaan alempaa palkkaa?

– Usein tarjotaan korkeampaa palkkaa ja yleisesti halutaan, että palkat ovat linjassa, kertoo Annina Piekkari teknologiayritys Reaktorista.

Rekrytoinnin koordinoinnista vastaava Piekkari toteaa, ettei vastaavassa tilanteessa seurata taulukoita. Palkan arviointiin vaikuttaa moni tekijä. Palkka myös kehittyy työskentelyn aikana.

Alavalinta ei saa olla sukupuolikysymys

Työpaikan valintakriteerien ohella työnantajakuvatutkimuksessa selvitettiin naisten ja miesten kiinnostusta eri aloja kohtaan. Tekniikan ala osoittautui miesten mielestä selvästi houkuttelevammaksi kuin naisten. Esimerkiksi elektroniikka- ja sähköteollisuus, tietotekniikka ja IT, sekä tietoliikenne ja telekommunikaatiot kiinnostavat miehiä huomattavasti enemmän kuin naisia. Naiset myös valitsevat teknologia-alojen uran miehiä harvemmin.

Annina Piekkari toteaa, että naisten pääsylle teknologia-ammatteihin ei ole mitään esteitä. Sukupuolella ei ole merkitystä, ammattitaito ja asenne ratkaisevat.

– Reaktorilla halutaan ehdottomasti kannustaa naisia töihin ja ylipäätään teknologia-alalle. Firman kasvaessa olemme huomanneet, että kaikenlainen diversiteetti niin sukupuolen kuin iän ja erilaisten tehtävien suhteen on vienyt firmaa ja työyhteisöä eteenpäin, Piekkari sanoo.

Piekkari uskoo, että nuorten kannustaminen alalle sukupuolesta riippumatta on todella tärkeää. Reaktor innostaa tyttöjä tekniikan pariin muun muassa järjestämällä Koodikouluja.

Annina Piekkari otti vastaan palkinnon, kun Reaktor valittiin Suomen maineikkaimmaksi työnantajaksi huhtikuussa 2015.

– Juha Paanasen vetämä Koodikoulu lähti liikkeelle siitä, että hän halusi opettaa omaa tytärtään koodaamaan. Koodikoulujen osallistujissa onkin hyvin tasainen jakauma tyttöjen ja poikien suhteen.

Women in Tech kannustaa naisia tekniikan pariin

Myös Teknologiateollisuus ry kitkee eriarvoisuutta toimialalta monin eri tavoin. Yksi innostavimmista esimerkeistä on joka toinen vuosi järjestettävä Women in Tech -foorumi, jolla Teknologiateollisuus tavoittelee erityisesti naisia. Vuonna 2013 tapahtuma on kokosi suuren kansainvälisen osallistujajoukon ja samaa on odotettavissa myös ensi syksynä.

Women in Tech sai alkunsa, kun kolme teknologia-alan johtajanaista, KONEen muotoilujohtaja Anne Stenros, Teknologiateollisuuden johtaja Mervi Karikorpi ja muun muassa Telesten hallituksen puheenjohtajana toimiva Marjo Miettinen kiinnittivät erityishuomiota naisten vähyyteen teknologiayrityksissä. He halusivat ottaa osaa kansainväliseen naiskeskusteluun.

Tänä vuonna, 5.–9. lokakuuta luvassa on kokonainen Women in Tech -viikko teemalla Make a difference! Viikon päätapahtuma on 7.10. Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä foorumi. Ilmaiseen tapahtumaan toivotaan saapuvan niin opiskelijoita kuin jo urallaan pidemmälle ehtineitä miehiä sekä naisia.

Women in Techin toiminnasta vastaava Piia Simpanen Teknologiateollisuus ry:stä kertoo, että viikolla on luvassa verkostoitumista, pitchausta sekä esimerkiksi teknologiakasvatukseen liittyvä opiskelijaseminaari.

– Tapahtumien avulla lisäämme tietoa, muokkaamme mielikuvia ja tuomme esille roolimalleja. Kyllä naiset osaavat, heitä pitää vain rohkaista ja kertoa erilaisista uramahdollisuuksista, Simpanen uskoo.

Ensimmäinen Women in Tech -tapahtuma järjestettiin vuonna 2013. Tapahtuman saivat aikaan (vas.) Piia Simpanen, Marjo Miettinen, Anne Stenros ja Mervi Karikorpi.

Teksti: Mari Lehtonen, kuvat: 123rf.com/Maryna Pleshkun, Dora Cheffi-Arab, Julia Weckman